Tuli rankkasade, jonka pisarat, teräksenä kimallellen salaman valossa, kätkivät taaksensa stanitsan ystävällisesti tuikkivat valkeat.
Lenjka oli menehtymäisillään kauhusta, vilusta ja jostain jäytävästä syyllisyydentunnosta, jonka hänessä oli herättänyt vaarin huuto. Hän piti silmiänsä ihan auki, uskaltamatta räpäyttää niitä silloinkaan kun vesipisarat valuen hänen märistä hiuksistaan tipahtelivat niihin. Yhä hän kuunteli vaarin ääntä, joka hukkui valtavain pauhujen paljouteen.
Lenjka tunsi vaarin istuvan liikahtamatta, mutta samalla hän tunsi olevansa pakotettu kohoamaan, lähtemään jonnekin ja jättämään hänet yksiksensä. Tietämättänsäkin hän siirtyi yhä lähemmäksi vaaria, mutta joka kerta kun hänen kyynäspäänsä kajosi ukkoon, hän säpsähti, odotellen jotain kamalaa.
Salama repäisi taas taivaan ja valaisi heidät kumpaisenkin: siinä he istuivat rinnakkain, nuo kaksi pientä, kokoonkyyristynyttä olentoa, joitten päälle vesi virtana valui puun lehviltä…
Vaari huitoi ilmaa kädellään, yhä jupisten jotain, nyt jo väsähtyen ja hengästyen.
Lenjka katsahti häntä kasvoihin ja parkaisi säikäyksestä… Salaman sinisessä valossa ukko näytti kuolleelta; sameat silmät ne kumminkin pyörivät vielä, mutta järjen valoa vailla.
— Vaari!… Lähtään pois! — kiljaisi poika painaen päänsä vaarin polviin.
Vaari kumartui hänen puoleensa, kietoi laihat, luisevat kätensä hänen ympärillensä ja likisti häntä lujasti rintaansa vasten, mutta äkkiä hän päästi huikean, kimeän huudon, niinkuin päästää rautoihin sattunut susi.
Melkein mieletönnä tästä parahduksesta riuhtaisihe Lenjka hänestä erilleen, kavahti seisomaan ja läksi sitten nuolena kiitämään jonnekin eteenpäin, salaman sokaisemat silmät selkoselällään, lankeillen, nousten ja yhä kauemmas rientäen pimeyteen, joka vuoroin hälveni salaman sinisessä valossa, vuoroin lujasti kietoi helmaansa kauhusta huumautuneen pojan.
Yhä tiheämmin ja ankarampana pauhasi ukkonen ja leimahtelivat salamat. Sade kohisi kylmästi, yksitoikkoisesti ja murheellisesti… Vihdoin tuntui siltä, kuin ei arolla milloinkaan olisi muuta ollutkaan kuin sateen kohinaa, salamain säihkyä ja ukkosen ärtyisätä jyryä.