— Miks niin? — kysäisee hän, kääntymättä minuun.
— Muutoin vaan. Hauska on kuulla sun satujasi.
— Jo minä ne olen kaikki kertonut sulle…
Ei ole enää. Ukko tahtoo, että minä vielä kerran pyytäisin. Minä pyydän.
— Tahdotkos, niin kerron sulle laulun? — suostuu Rahim.
Minä mielin kuulla vanhan laulun, ja hän alkaa kertoa alakuloisella resitatiivilla, koettaen säilyttää laulussa aron omituista melodiaa ja kauheasti murtaen venäläisiä sanoja. Näin hän kertoo.
I.
— Vuorelle kerran kapusi Käärme ja kosteahan kävi siellä rotkoon, kerälle kiertyi ja katsoi merta.
Taivaalla kirkas paistoi päivä, hellettä hehkui vuorten huiput, ja aallot alhaalla kiviä pieksi.
Ja vuorivirta pimeessä pauhas ja, rotkon kautta kivillä keikkuin, merta vastaan kulki.