Jakow kääntyi poispäin tytöstä itsetietoinen ilme kasvoillaan.
"Sinä olet ylpeä itsestäsi. Oletko nähnyt katsastusmiehen mustaa koirapenikkaa? Se on aivan kaltaisesi. Sekin jo etäältä haukahtaa uhaten purra, mutta lähemmäksi tultuaan pistää se häntänsä koipien väliin ja juoksee tiehensä."
"No, hyvähän jos niin olisi", virkkoi Jakow katkeroituneena. "Odotahan vain! Vielä saat nähdä minkälainen olen, sen varmasti saat!"
Mutta Malva vain nauroi hänelle vasten kasvoja.
Verkkaan astuen ja ruumistaan kahden puolen heiluttaen lähestyi pitkähkö, laiha pronssivärinen mies päässään kokonainen metsikkö tuuheata tulipunaista tukkaa. Vyöttämätön, punainen pumpulipaita oli halennut selästä miltei ylös kaulaan asti, ja etteivät hihat putoaisi kokonaan pois, olivat ne käärityt olkaan saakka. Housut olivat erisuuruisten reikien mallinäytteenä ja jalat olivat paljaat. Rokonarpisissa kasvoissa loistivat suuret, siniset silmät rohkeina, ja leveä, litteä nenä antoi kasvoille huolettoman leiman. Tultuaan heidän luokseen hän pysähtyi, rykäisi äänekkäästi, katsoi kysyvästi heihin ja irvisteli hullunkurisesti.
"Eilen Serjoschka joi itsensä pieneen humalaan ja tänään on hänen taskunsa kun pohjaton pärevasu… Lainaa minulle kaksikymmentä kopekkaa… takaisin niitä en aiokkaan maksaa." Jakow nauroi iloisena miehen sukkeluudelle ja Malvakin naurahti katsoessaan tuota risaista olentoa.
"Annahan jo hemmetissä! Vihkaisen teidät kahdellakymmenellä kopekalla… haluatteko?"
"Ah, senkin veitikka! Oletko olevinasi pappi muka", nauroi Jakow.
"Tyhmeliini! Olen palvellut portinvartijana eräässä pappilassa
Uglitschin kuvernementissä… Anna tänne kaksikymmentä kopekkaa."
"En halua itseäni vihityttää", sanoi Jakow.