"Yhdentekevä; anna vain raha tähän käteen, niin olen kertomatta isällesi, että mielistelet hänen mielitiettyään", intti Serjoschka kielellään kastaen kuivia, halkinaisia huuliaan.
"Kieli vain huoleti, ei hän sinua kuitenkaan usko."
"Valehtelen niin taitavasti, että hän sen todeksi uskoo", uhkasi
Serjoschka, "ja silloin hän sinua kurittaa oikein isän kädellä!"
"En pelkää", sanoi Jakow hymyillen.
"No silloin tulen itse sinne pieksämään", selitteli Serjoschka sulkien silmänsä.
Jakow ei mielellään olisi halunnut tuhlata rahojaan, mutta toiselta puolen oli aina varoitettu kenenkään antautumasta riitaan Serjoschkan kanssa: oli näet aina viisainta täyttää hänen pikkuoikkujaan. Paljoa hän ei koskaan pyytänytkään, vaan ellei sitäkään saanut, muisti hän kyllä valmistaa jonkun ilkeän kepposen työmaalla, tai sitten saattoi odottaa saavansa selkäsaunan ilman pienintäkään syytä. Jakow muisteli kaikkea tätä, huokasi ja pisti kätensä taskuun.
"Kas niin, sepä oikein tehty", sanoi Serjoschka mielissään ruveten pitkäkseen hiekalle Jakowin viereen. "Kuuntele aina minua, niin tulet viisaaksi. Ja sinä", hän kääntyi Malvan puoleen, "joko piankin aiot ruveta aviovaimokseni? Jouduhan sinä… en kauan enää odota."
"Sinähän et omista muuta kuin ryysyjä… parsi ensin riekaleesi ennenkuin sellaisesta voidaan puhua", vastasi Malva.
Serjoschka katseli arvostelevasti risojaan ja puisti päätään.
"Lainaahan minulle siksi aikaa hameesi niin kyllä paikkailen."