"Sitten, hyvät ystävät", sanoi ylioppilas keskeytymättä, "tyhjentäkääpä likaämpäriä useammin, sillä siitä se ilma pahenee. Ja teitä, äiti hyvä, kehottasin pesemään sitä useammin ja heittelemään tänne nurkkiin vähän sammuttamatonta kalkkia ilman puhdistukseksi… Hyvää se on kosteuttakin vastaan. Entäs te, isä hyvä, miksikäs olette niin tyytymättömän näköinen?" kysyi hän Orlowilta ja tarttui tämän käteen valtasuonta koetellen.
Orlowit ällistyivät niin tämän ylioppilaan irtonaisesta olennosta, että Matrjona myhäili hämillään ja katseli häntä vaieten, Grigori taas hymyili iloissaan.
"No, ja mitenkäs maha jaksaa?" kysyi tämä taas. "Onkos matoja? Kertokaa vaan kainostelematta, sehän on jokapäiväinen asia, ja jos jotain on epäkunnossa, niin annetaan jotain karvasta lääkettä ja se kyllä lähtee."
"Hyvä meidän on… terveitä ollaan", lausui Gregori lopuksi, "ja vaikka minä olen tämän näköinen, niin on se vain ulkonaista… sillä jos oikein totta puhun, niin tuli tässä eilen kumotuksi muutamia laseja."
"Niin, hajusta sen heti tunsin, hyvä herra, että te eilen olitte ottanut… Tietäkääppäs, siitäpä minä pikkusen sanoisinkin…"
Hän oli niin huvittava ja hänen kasvonsa niin hauskat, että Orlow remahti luottavaan ja äänekkääseen nauruun, ylioppilas nauroi äänekkäämmin ja hauskemmin kuin muut, mutta lakkasi myös pikemmin, ja kun naurun aiheuttamat poimut hänen suu- ja silmäpielissään olivat silinneet, näyttivät hänen avoimet kasvonsa vieläkin vaatimattomammilta.
"Ihminen, joka tekee työtä, tarvitsee kai joskus ryypyn, jos pysyy kohtuudessa, mutta meidän aikanamme on paras, jos siitä pysyy kokonaan erillään. Oletteko kuulleetkaan, mikä tauti nyt raivoo?"
Ja hän ehättikin kertomaan, vakain kasvoin ja järkevällä äänellä kolerasta ja taistelukeinoista sitä vastaan. Hän puhui kulkien huoneessa edestakaisin, milloin seinää koetellen, milloin katsahtaen oven taa, jossa oli likaämpäri ja likavesinen vati. Hän kumartui uunin aukkoa kohti, nuuskien mistä sieltä haju nousi. Hänen äänensä heilahteli basson ja tenorin välillä ja hänen yksinkertaiset sanansa painuivat tarkasti kuulijain mieleen ilman ponnistuksia heidän puoleltaan. Hänen kirkkaat silmänsä loistivat ja hän oli täynnä innostusta asiaansa, jota niin yksinkertaisesti ja iloisesti palveli.
Gregori seurasi hänen olemustaan uteliaasti hymyillen. Matrjona niisteli nenäänsä, poliisi oli kadonnut.
"No, te hommaatte sitte tänään vielä kalkkia, hyvä isäntäväki. Tästä läheiseltä rakennukselta antaa muurari teille viidellä kopeekalla kalkkia, niin paljon kuin tahdotte. Ja juomisesta, hyvä isäntä, jollei se ole ihan kohtuullista, pysytään erillään… Ja sitten näkemiin… Minä pistäydyn vielä täällä."