"Turmiolle sinä itses juot", saneli Matrjona huokaillen.
"Minä juon itseni turmiolle", vahvisti Grischka ja sylkäsi sivulleen kuin olisi hänestä aivan sama, joiko itsensä pilalle tai eikä. "Ja sinä juokset tiehesi…" kuvaili hän tulevaisuutta ja katsoi vaimoaan tutkivasti silmiin.
Jonkun aikaa oli vaimolla ollut tapana luoda tällöin silmänsä alaspäin, Grischka oli tämän huomannut ja hänen otsansa rypistyi uhkaavasti ja hän kiristeli hampaitaan. Mutta salaa kävi Matrjona yhä edelleen tietäjäin ja kortinlukijain luona sekä kuljetteli kaikenlaisia juuria ja yrttejä mukanaan. Mutta kun tämä ei mitään auttanut, kustansi hän messun pyhälle marttyyrille Bonifasiukselle, joka auttaa viinanhimoa vastaan ja polvillaan itki hän katkeria kyyneleitä ja rukoili hiljaa vapisevin huulin koko messun ajan. Ja yhä uudelleen tunsi hän miestään vastaan kylmää vihaa, joka herätti synkkiä ajatuksia ja hän sääli yhä vähemmän ihmistä, joka kolme vuotta sitten niin paljolla naurulla, hyväilyllä ja rakkailla puheilla oli hänen elämäänsä huvittanut.
Niin elivät he päivästä päivään, vaikk'eivät olleet mitään pahoja ihmisiä ja odottivat tuhoaan, tapausta, joka oli lopettava heidän tuskaisan, järjettömän elämänsä.
* * * * *
Muutamana maanantai-aamuna, juuri kun Orlowin pariskunta oli päässyt teetä juomasta, ilmestyi heidän epäystävällisen asuntonsa kynnykselle poliisin komea vartalo. Orlow hypähti istuimeltaan ja vaimonsa moittivasti katsellessa hapuili hän juopumuksen vielä sekoittamista aivoistaan jotain edellisen päivän tapausta muistaaksensa; vaieten ja uhmaavasti katseli hän samein silmin vierastaan ja odotti pahinta.
"Käykää tännepäin", kehotti poliisi jotain ulkona olevaa.
"Täällähän on pimeä kuin luolassa. Piru vieköön Petunnikowin", kuului nuori ja iloinen ääni sanovan. Poliisi astui sivuun ja valkopukuinen ylioppilas astui lakki kädessä nopeasti huoneeseen. Hänen tukkansa oli lyhyeksi leikattu, otsa päivän paahtama ja iloiset, ruskeat silmänsä vilkkuivat pilkallisina lasien takaa.
"Hyvää päivää", huudahti hän äänellä, jonka basso ei vielä ollut oikein vankka. "Saan kunnian esittää itseni, olen terveyden hoitaja. Tulen ottamaan selkoa, miten voitte… ja koettamaan hieman ilmaanne täällä… ilma on todella huoneessanne hyvin huono."
Orlow hengähti helpotuksesta ja naurahti hyväntahtoisesti. Tämä iloinen ylioppilas miellytti häntä heti, sillä oli terveet hyvät kasvot ja poskilla hento, vaalakka ilme. Hänen koko kasvonsa hymyilivät niin erikoisen raikasta, tervettä ja kirkasta hymyä, että Orlowin maakuoppa heti valkeni iloisemmaksi.