"Valehtelet! Sinä hellität!"
"Tapa minut, en hellitä."
"Sinäkö? Sinä valehtelet senkin hälläkkä!"
"Herra Jumala! Se tappaa minut… Apuun!"
"Sinä hellität."
"Lyö vaan, elukka, lyö vielä!"
"Odota vaan… toisen kerran lisää!"
Tämän vuoropuhelun alkaessa hypähti Sutschkowin maalarinoppilas, joka päivät pitkät pienessä vajassa jauhoi väriä, lähemmäs, hänen silmänsä loistivat kuin pienen hiiren ja hän huusi niin kovin kuin taisi:
"Suutari Orlowissa tapellaan taas! Hohoo!"
Tschischik, joka oli kaikellaisten seikkailujen harrastaja, juoksi Orlowin akkunan luo, asettui mahalleen maahan ja pistäen takkuisen veijaripäänsä viekkaine kasvoineen, jotka olivat yltäänsä maalissa, akkunasta sisään, katseli hän ahnain silmin pimeään kosteaan luolaan, josta löyhki vanhan nahan ummehtunut haju. Sisällä kieriskeli raivoisasti kaksi olentoa.