Ja tämän kysymyksen vaikutuksesta kävivät kasvot taasen synkiksi ja puheet kaikuivat kolkkoina.
"Tuolta ne tuovat sitä."
"Orlow kantaa, senkin koira."
"Eikö se pelkää?"
"Mikä hätä hänellä on, juopporatti!"
"Varovammin, varovammin, Orlow, nostakaa jalkoja korkeammalle… Noin, hyvä. Anna mennä, Pekka", käski ylioppilas. "Sano tohtorille, että minä tulen kohta. No, herra Orlow, pyytäisin teitä auttamaan minua tuhoamaan tartuntapesät… Pian te opitte miten ne toimitetaan… Rupeatteko? Vai mitä?"
"Rupean kyllä", sanoi Orlow, katsahti ympärilleen ja oli oikein ylpeä.
"Kyllä minäkin auttaisin", selitti Tschischik.
Hän oli saattanut sairasrattaita kadulle saakka ja tuli juuri tarjoomaan apuaan, ylioppilas katseli häntä lasiensa lävitse.
"Mikäs sinä olet miehiäsi?"