"Ollaanhan siellä yhdessä", kuului yksinkertainen vastaus.
Tämä oli miehestä hauskaa kuulla ja hän sanoi:
"Oletpa kunnon eukko."
Ja samalla nipisti hän tätä kyljestä, niin että Matrjona kirkasten kiemurteli.
* * * * *
Ensi päivänä, jona Orlowin pariskunta oli paikassaan, sattui tulemaan paljon sairaita ja molemmat tulokkaat, jotka olivat tottuneet hiljaiseen elämään, tunsivat outoa levottomuutta tässä vilkkaassa liikkeessä, johon olivat joutuneet. He olivat taitamattomia, eivät ymmärtäneet käskyjä ja monien vaikutusten valtaamina juoksivat he hätäännyksissään edestakaisin koettaen tehdä jotain, mutta häiritsivät enemmän toisia. Grigori tunsi usein sangen selvästi, että hän taitamattomuudessaan oli ansainnut ankaran muistutuksen, mutta hänen suureksi hämmästyksekseen ei kukaan mitään rähissyt.
Kun muuan lääkäri, iso tumma mies, jolla oli kotkanenä ja iso luomi oikeanpuolisten kulmakarvain yllä, käski Grigoria auttamaan muuatta sairasta kylpyyn, tarttui Grigori sairaaseen sellaisella kiihkolla, että tämä kiljasi ja lyyhistyi kokoon.
"Hyvä ystävä, älä heti hänen luitaan riko, hän kyllä paratessaan pääsee itse kylpyyn", sanoi lääkäri vakavasti.
Orlow nolostui; mutta sairas, laiha pitkä riuku, naurahti hyvin väkinäisesti ja sanoi heikosti: "hän on vielä tottumaton touhuun." Toinen lääkäri, vanha mies, jonka harmaa parta oli suippo ja silmät loistivat, oli antanut Orloweille heidän tullessaan neuvoja, miten heidän piti seurustella sairasten kanssa, miten milloinkin menetellä, miten nostaa sairaita. Lopuksi kysyi hän, olivatko he eilen kylpeneet ja antoi heille valkeat puvut. Tällä lääkärillä oli hento ääni ja hän puhui nopeasti. Orlowit olivat häneen heti mieltyneet, mutta pian olivat he parakin kihinässä unohtaneet hänen neuvonsa. Heidän ympärillään kuhisi valkopukuisia ihmisiä, he kuulivat käskyjä, jotka heti käsitettiin, sairaat yskivät ja ähkivät, veden loisketta kuului ja kaikki nämät äänet sekottuivat ilman terävään, kutkuavaan hajuun, joka tuntui siltä kuin jokainen lääkärin sana, jokainen sairaan huokaus olisi haissut ja revellyt nenää.
Ensin tuntui Orlowista, kuin vallitsisi täällä mieletön sekamelska, jossa hän ei paikkaansa löytäisi ja tuntui kuin tulisi hän kuuroksi, sairaaksi, tukehtuisi… Mutta kun muutamia tunteja kului, tempasi hänet ympäristön tarmokas touhu ja hän oli innostunut hakemaan paikkaansa. Hän tunsi, että kävisi helpommaksi olento, jos hän pääsisi samaan mylläkkään, jossa muut liikkuivat.