"Sinä valehtelet, en minä ole humalassa, vaan väsynyt, minä kuljeskelin ympäriinsä ja ajattelin. Olen paljon ajatellut. Ota nyt vaarin!"
Hän uhkasi sormellaan ja hymyili.
"Miksi olet vaiti?"
"En voi puhua kanssasi."
"Et voi, mikset?"
Mies kuohahti äkkiä ja hänen äänensä kävi kiinteäksi.
"Sinä olet eilen täällä kirkunut, haukkunut, no ja nyt minä kuitenkin pyydän sinulta anteeksi. Huomaa tämä!"
Hän sanoi tämän onnettomuutta uhkaavasti, huulet käyristyivät ja sieramet laajenivat. Matrjona tiesi, mitä tämä merkitsi, ja entinen elämä sukelsi selkeänä hänen eteensä: maakuoppa, lauvantai, tappelu, ikävä ja tuska!
"Minä huomaan", sanoi hän terävästi, "sinä olet taas tullut elukaksi."
"Elukaksi! — Tämä ei kuulu asiaan. Minä sanon, annatko minulle anteeksi? Mitä ajattelet? Luuletko, että minä tarvitsen sinun anteeksiantamustasi? Kyllä minä ilman sinuakin toimeen tulen, mutta kuitenkin tahdon minä, että sinä antaisit anteeksi? Ymmärrätkö?"