"Emmehän toki ole orjia!"
"Vaiti! Kapakan olette tänne laittaneet, elukoita olette, minä näytän missä olette!"
Grischkan valtasi kiihkeä halu panna kaikki nurin, päästä pois tästä painavasta sekamelskasta. Hänestä tuntui, kuin täytyisi hänen tehdä jotain tavatonta ja kerrassaan vapauttaa sielunsa kaikesta sen sekamelskasta. Hän oikasihe, tunsi sydämmessään miellyttävän viileyden ja kissan liikkein käännähtäen lääkärin puoleen sanoi hän:
"Älkää nyt kurkkuanne niin kiljutelko, älkää huutako, minä tiedän missä olen… kidutuslaitoksessa!"
"Mitä? Mitä sanot?" Ällistynyt tohtori kumartui hänen puoleensa.
Grischka tiesi sanoneensa hurjan sanan, mutta ei siitä rauhottunut, kiihtyi vaan.
"Olkaa huoletta, kyllä jo selviää. Te nielette pillerin! Matrjona, pane myttysi kokoon."
"Ei, ystävä hyvä, odotahan! Vastaa ensin!" sanoi lääkäri uhkaavan tyyneesti. "Minä sinut, sinä ilkeä mies…"
Grischka katsoi häntä uhmaavasti ja alkoi puhua. Hänestä tuntui kuin juoksisi hän ja kuin joka askeleelta hengitys helpottaisi.
"Te, Andrei Stepanowits, älkää huutako, älkää haukkuko! Te luulette koleran takia voivanne komentaa minua. Turhaan. Ei kukaan tarvitse teidän parannustanne ja se, että sanoin 'kidutuslaitos' oli vain tyhjä sana, minä vain tahdoin ärsyttää, mutta te älkää huutako noin!"