Nastja. Valehtelet! Itse sinä olet veijari!
Parooni. Hiljaa, lady!
Kleschj. Se ukko… ei pitänyt totuudesta… hyvin usein nousi sitä vastaan… niin sitä pitääkin! Ja se onkin oikein — missä täällä on totuus? Tässä on vaikea ilman totuuttakin toimeen tulla… Tuossa esim., ruhtinas loukkasi työssä kätensä… Käsi tulee tykkänään pois sahattavaksi… siinä on totuus!
Satin (lyöpi nyrkillään pöytään). Hiljaa! Te kaikki — olette elukoita! Pökkelöitä… ei sanaakaan enempi ukosta! (Lauhkeammin). Sinä, Parooni, — olet pahin kaikista!… Itse et ymmärrä mitään… ja valehtelet… Se on hävytöntä — että ukkoa sanotaan veijariksi! Mikä on oikeastaan — totuus? Ihminen itse — on totuus! Ukko sen ymmärsi… mutta te ette!… Te olette typeriä, kuin tiilikivet… Minä ymmärsin ukkoa… Niin juuri! Hän joskus valehteli… mutta sen hän teki säälistä — teitä kohtaan, piru vieköön! Löytyy paljon ihmisiä, jotka valehtelevat — säälien lähimmäistään… minä tiedän sen! minä olen lukenut! Valehtelevat kauniisti, innostuen, ylentävästi… On olemassa lohduttava valhe, sovittava valhe… valhe vapauttaa sen, joka murskasi työmiehen käden… ja tekee syyllisiksi nälkäänkuolevaisia… Minä käsitän valheen! Heikot sielut… ja ne jotka elävät toisten työstä ja hiestä — ne tarvitsevat valhetta… Toisia se tukee, toiset käyttävät sitä peitteenään… Mutta ken on itse oma herransa… kuka ei ole kenestäkään riippuvainen, eikä ahmi toisen saamisia, mitä se ihminen tekee valheella? Valhe on orjien ja isäntien uskonto… Totuus on vapaan ihmisen Jumala!
Parooni. Bravo! Hyvin sanottu! Minä — yhdyn siihen! Sinä puhut… kuin kunnon ihminen!
Satin. Miksi ei veijari toisinaan voisi puhua kuin kunnon ihminen, kun kerran kunnon ihmiset puhuvat kuin veijarit? Niin… minä olen paljon unohtanut, mutta jotain sentään vielä nytkin tiedän! Mutta ukko? Hän oli itse viisaus!… Hän… teki minuun sen vaikutuksen, minkä tekee happo vanhalle ruostuneelle metallirahalle… Juokaamme hänen terveydekseen! Täytä lasit…
(Nastja täyttää lasin oluella ja antaa Satinille).
Satin (naurahtaen). Ukko, hän elää omaa elämäänsä… hän katsoo kaikkea omalta näkökannaltaan. Kerran kysyin häneltä: Vanhus! Miksi ihmiset elävät?… (Koettaa matkia ukkoa, äänessä sekä liikkeissä). "Ihmisetkö? — Ihmisethän elävät — parempaa varten, rakkaani. Otetaan esimerkiksi nikkari — ja kaikki muu roskajoukko — kansa… siitä joukosta nousee ja kasvaa nikkari… semmoinen nikkari, ett'ei sen vertaista vielä ole nähty; eikä hänen vertaistaan missään ole. Kaikelle nikkaroimiselle hän antaa oman leimansa… Sanalla sanoen — hän edistää nikkarintaitoa parillakymmenellä vuodella eteenpäin… Sama on laita kaiken muun… niinpä lukkosepät… suutarit ja muut työläiset… kaikki talonpojat… myöskin herrasväki — elävät parempaa varten! Jokainen luulee elävänsä vaan itseänsä varten, mutta kun kaikki käy ympäri… huomaakin elävänsä parempaa varten! Satojakin vuosia… ja ehkä enemmänkin, eletään ainoastaan parempaa ihmistä varten."
(Nastja katsoo tarkkaavasti Satinia. Kleschj lakkaa laittelemasta hanuria ja kuuntelee. Parooni on painanut päänsä alas ja naputtelee sormillaan hiljakseen pöytään. Näyttelijä koettaa hyvin varovasti laskeutua uunilta makuulavalle).
Satin. "Kaikki, rakkaani, kaikki mitä vaan löytyy, elävät parempaa varten! Sentähden pitää jokaista ihmistä kunnioittaa… emmehän me voi tietää kuka hän on, ja mitä varten syntynyt ja mitä hän voipi tehdä… Kenties, hän on syntynyt meidän hyväksemme… ja suureksi hyödyksemme? Etenkin lapsia ja nuorukaisia pitää kunnioittaa!… Lapsukaisille on annettava vapaus! Lapsukaisten elämää ei pidä häiritä eikä katkeroittaa… Kunnioittakaa lapsia!"