Satin. Pääni humisee vieläkin… eh! Miksi ihmiset lyövät toisiaan aina päähän?
Bubnov. Kyllä ne lyövät jokapaikkaan, kun lyömään lähtevät, eikä vain päähän. (Nousee). Täytyy mennä rihmaa ostamaan… Kauanpa se meidän isäntäväkemme tänään viipyy… Aivan kuin olisivat sille tielle äikähtäneet. (Menee).
(Anna yskii. Satin panee kädet päänsä alle ja loikoo paikallaan).
Näyttelijä (tuskallisesti katsahtaen ympärilleen, menee Annan luo). Kuinka on laitasi? Huonosti taitaa olla?
Anna. Ahdistaa.
Näyttelijä. Jos tahdot — niin kyllä minä kuletan sinut porstuaan? Koetappas nousta. (Auttaa häntä nousemaan, heittää hartioille jonkun turkkipahasen ja kulettaa häntä näin, kannattaen ulos). No-no… vähän vakavammin! Minä myös olen sairas… alkkohooli-myrkytys…
Kostiljev (ovella). Aamukävelyllekö? Mainio on pari, ei pane pakkanen, eik' ole vari…
Näyttelijä. Sinä voisit antaa tietä… kun näet että sairaita tulee?…
Kostiljev. Kyllä, olkaa niin hyvä… (Honisee nenäänsä jotain kirkkoveisua, katselee epäilevästi ympäri yömajaa, kallistaa päänsä vasemmalle, aivan kuin kuulisi jotain Pepelin huoneesta. Kleschj rämisyttää yhä kovemmin avaimiaan ja viilaa jurskuttaa, samalla alta kulmiensa katsellen isäntää). Narskutat?
Kleschj. Mitä?