Kostiljev. Narskutat, sanon? (Paussi). Maltahan vähän… aijoin vaan jotain kysyä… (sukkelaan ja hiljaa). Eikö vaimoni ollut täällä?
Kleschj. En oo nähnyt…
Kostiljev (hiipii varovasti Pepelin ovelle). Kaksi ruplaa maksat hyyryä kuukaudessa, mutta kuinka paljon tilaa sinä oikeastaan otat? Tuoss' on sänky… nämät tässä, itse istut siinä… Ja-ah! Siinä on tilaa ainakin viiden ruplan edestä… Kyllä sinulle on polttina pantava lisään hyyryä…
Kleschj. Parasta että panet silmukan kaulaani ja kiristät sitä vähän… Kuolet pökähdät itsekin pian, mutta polttinoita aina ajattelet…
Kostiljev. Miksi minä sinua kuristaisin? Kelle siitä olisi hyötyä? Herra sinun kanssasi… elä sinä vaan omaksi huviksesi… Mutta puolella ruplalla minä ainakin hyyryäsi kohotan, — sillä sitten ostan öljyä pyhimyslamppuun… ja niin tulee alituisesti uhrituli pyhimyskuvan edessä palamaan… sekä minun että sinun syntiesi sovitukseksi. Ethän sinä itse kuitenkaan huolehdi synneistäsi… No, siis minä… Eh, Andrjuschka, paha sinä olet ihminen! Vaimosikin tuossa kituu sinun pahuuttasi… ei kukaan sinusta pidä, ei kukaan kunnioita… työsikin on yhtä kitinää ja nirskunaa ja häiritsee kaikkia…
Kleschj (huutaen). Mitä sinä minua… tulit tänne härnäämään?
(Satin röhkii yhä kovemmin)..
Kostiljev (säpsähtäen). Kah! Veliseni!
Näyttelijä (tulee). Asetin ämmän istumaan porstuaan, peitin hyvästi…
Kostiljev. Sinä olet hyväsydämminen, velisein! Se on hyvin tehty… siitä sinut palkitaan…