Luka. Saa sitä olla milloin mikäkin, rakkaani…
Pepel (porstuan ovella). No tuletko, vai et!
(Menee. — Parooni lähtee sukkelaan perässä).
Luka. Oikeinko todella tuo ihminen on ollut parooni?
Bubnov. Kuka hänet tietää. — Herrasmies se ainakin on, se on totta… Niinhän se nytkin: ei ole, ei ole —, vaan yht'äkkiä pöllähtää päähän jotain — ja heti paikalla ilmestyy herruus esille. Nähtävästi ei ole vielä lykkynään kaikki haihtunut.
Luka. Se herruus taitaa olla aivan kuin isorokko… vaikka se ihmisestä erkaneekin, niin arvet kuitenkin jäävät jälelle…
Bubnov. Ei hän juuri mitään erityistä… Toisinaan vaan yht'äkkiä hypähtää… Niinkuin äskenkin, siitä passista…
Aljoschka. (tulee humalassa, hanuri kädessä. — Viheltää). Hei! Eläjät!
Bubnov. Mitä sinä kiljut?
Aljoschka. Älkää panko pahaks'… suokaa anteeks'! Minä olen kohtelias ihminen…