Luka. Onko hän lyönyt sinua?
Anna. Vielä häntä kysyy… Hänen tähtensä se on, kun minä aloin kuihtua ja näivettyä…
Bubnov. Minun eukollani kun oli rakastaja, se pakana vasta osasi oikein dammia pelata…
Medvedjev. Mm-m…
Anna. Ukko! Puhele kanssani, rakkaani… Mieltäni kääntää…
Luka. Ei se mitään! Se on sillätavalla aina kuoleman edellä, kyyhkyseni. Ei mitään, rakkaani! Luota sinä vaan… Kun kuolet, niin saat rauhan… ei ole enempi mitään tarvis, ei tarvitse mitään pelätä — ei mitään! Hiljaisuus, rauha… ei muuta kuin loikoile vaan itseksesi! Kuolema, — se rauhoittaa kaikki… se on lempeä meille kaikille… Sanotaan: "kun kuolet — niin levähdät"… ja se on totta, rakkaani! Missä ihminen voisikaan täällä levähtää?
(Pepel tulee sisään hieman humalassa, synkkänä, tukka pörröisenä.
Istuu oven viereen makuulavalle ääneti ja liikkumatta).
Anna. Mitenkä lienee — onkohan sielläkin vaivaa?…
Luka. Ei siellä ole mitään! Ei mitään! Usko pois! Rauha siellä on — eikä mitään muuta! Sinut kutsutaan siellä Jumalan eteen ja sanotaan: "Herra, katso tässä on sinun palvelijasi Anna"…
Medvedjev (ankarasti). Hei, sinä!… Mistä sinä sen tiedät, mitä siellä sanotaan?