Anna. Mutta jos sentään… vielä vähänaikaa… saisi elää! Kun siellä ei enää mitään vaivoja tule… niin voisihan sitä sitten vielä vähänaikaa täällä kärsiä… voisihan!
Luka. Ei, siellä ei tule mitään!… Se on varma…
Pepel (nousten ylös). Varmako… mutta, jos se ei olekaan varma!
Anna (pelästyen). Jumalani…
Luka. Mitä, kaunokaiseni…
Medvedjev. Ken siellä karjuu?
Pepel (menee hänen luokseen). Minä! Entä sitten?
Medvedjev. Ei saa rähistä! Ihmisen tulee käyttäytyä siivosti…
Pepel. Äh! Pöhkö! Ja vielä on — eno… hoh, hoo!
Luka (Pepelille hiljaa). Kuule, älä huuda! Tässä tekee vaimo kuolemaa… huuletkin jo ovat kalman kalpeat… älä häiritse!