Luka. Jaa-ah!
Medvedjev (Lukalle). Mitä sinä siinä vaakut? Mitä sinulla on tässä tekemistä? Tämä on — perheasia!
Bubnov (Lukalle). Anna heidän olla! Ei ne sitä silmukkaa meitä varten puno.
Luka (rauhallisesti). Enhän minä mitään! Minä vaan sanon että, jos kuka ei ole toiselle hyvää tehnyt, hän on silloin pahoin tehnyt…
Medvedjev (ei ymmärtänyt). Sepä — se! Me tässä… toinen toisemme kyllä tunnemme… vaan kuka sinä olet?
(Korskuen vihasta, menee sukkelaan pois).
Luka. Kas kun kavalieri kiivastui… Oho-ho, kylläpä teillä ovat asiat, veliseni, kun sitä oikein katselee… sotkuiset ovat asiat!
Pepel. Nyt se meni Vasilisalle valittamaan…
Bubnov. Sinä hulluttelet, Vasja. Mistä ihmeestä sinä semmoisen rohkeuden sait… Kyllä rohkeus on paikallaan missä sitä tarvitaan, niinkuin esim., kun menet metsään sieniä hakemaan… vaan täällä se ei merkitse mitään… Kyllä ne sinulta pian kääntävät niskat nurin…
Pepel. Ei niinkään pian! Ei meitä Jaroslavilaisia niin vaan paljain käsin kiinni oteta. Jos sota syttyy, niin tapellaan…