Jopa päivällisen aikana sinä päivänä olivat he aika lailla juoneet, vaan illalla teen jälkeen oli se nainen jo vallan juovuksissa ja Antoniuskin oli nähtävästi enemmän päissään kuin tavallisesti. Ajoi minua nurkasta nurkkaan — tarjoo tuota, tuo sitä, lämmitä viiniä ja jäähdytä sitä. Minä juoksentelen, ikäänkuin lakeija kapakassa, ja he häpeävät minua yhä vähemmän, neidillä on kuuma ja hän yhä vaan riisuutuu vähitellen, vaan yhtäkkiä kysyi herra minulta:
— Matvei, onko hän kaunis?
— Menee mukiin.
— Ei, katseleppas oikein.
Vaan nainen nauraa hohottaa juopuneena.
Minä tahdoin poistua, vaan Antonius huusi raivossaan:
— Mihin nyt? Seis! Sonjka, näytä itseäsi hänelle alastomana…
Minä ajattelin, että kuulin väärin, vaan nyt nainen repii jonkun paitasen päältään pois ja nousee horjuen jaloillensa. Minä katson Antoniukseen ja hän minuun… Minun sydämeni ei juuri tyki hyvin, vaan kuitenkin on minun jonkun verran sääli tuota herrasmiestä: sikamaisuus ei juuri sopinut hänelle ja naisen takiakin häpesin.
Ja katsos hän huutaa:
— Ulos, sinä tolvana!