— Sitä sinä teet turhaan, ajattelin minä: — alastomuuttasi täytyy sinun säilyttää rakastettuasi varten!
Vaan hän, pikku narri, kysyi:
— Eivätkös sinua naiset saa levottomaksi?
— Näetkös minä en näe niitä, ja millä ne voisivat häiritä sielunrauhaani?
— Miten niin — millä? — ja hän nauraa hohotti. — Miten niin — millä?
Vaan ovella seisoi Antonius ja kysyi suuttuneena:
— Mitä se merkitse, Sonja? Mitä?
— Voi, — huusi hän, — hän on niin hauska tämä tässä!
Ja nyt hän alkoi visertää visertämistään, kertoi miten lystikäs minä olen. Vaan Antonius ei kuunnellut häntä yhtään, komensi minua vaan ankarana:
— Mene, järjestä siinä ne pussit ja laatikot, sitte täytyy osa viedä apotille!