Hän vetelehtii ohitse ja maata myöten vetäytyy hänen perässänsä hänen tumma, raskas varjonsa.
Minä makasin puutarhassa aamuun saakka, ja aamulla lähdin isä
Isidorin luokse.
— Antakaa minulle passini, minä lähden pois! Hän kummastui, jopa hypähti ylöskin paikaltaan.
— Minkätähden? Mihin?
— Maailmaan, vaan en tiedä mihin, — sanoin minä.
Hän alkoi kysellä.
— Minä en selitä mitään.
Sitte tulin ulos hänen kammiostansa ja istuuduin sen vieressä olevalle penkille, vanhan männyn alle, — nimenomaan istuin tähän, koska tällä penkillä aina istuivat ne, jotka lähtivät pois, tahi jotka ajettiin pois luostarista. Veljet kävivät ohitse, katsoivat kierosti minuun, jopa muutamat sylkivätkin; minä unohdin sanoa että oli liikkeelle pantu sellainen huhu, että Antonius on ottanut minut rakastajakseen; luostariveljet olivat kateellisia minulle ja munkit minun herralleni, — niin sitten haukkuivat kumpaakin.
Ja veljet kulkivat ja juttelivat:
— Jaha, on tämäkin pois ajettu, Herralle kiitos!