Isä Assatius, viekas ja ilkeä vanhus, apotin salaurkkija, joka näytteli luostarissa jumalisen kerjääjähupsun osaa, alkoi minua haukkua, jopa niin inhottavilla sanoilla, että minä sanoin hänelle:
— Mene pois, vanhus, muuten minä otan sinua korvista kiinni ja laahaan itse sinut pois!
Vaikka hän olikin olevinaan hupsu, käsitti hän kuitenkin sanani.
Sitten vaati luostarin johtaja minut luokseen ja sanoi ystävällisesti:
Minä mainitsin sinulle, Matvei poikani, että olisi ollut parempi, jos sinä olisit lähtenyt konttoriin, siinä minä olin oikeassa! Ja niin ovat aina vanhemmat oikeassa! Voitko sinä, niin vastahakoinen kun olet, kestää kammiopalvelusta? Katsos, nyt oletkin niin pahasti soimannut kunniallista isä Antoniusta…
— Onko hän sen teille sanonut?
— Kuka sitten? Sinä et ole vielä kertonut.
— Vaan sanoiko hän myöskin miten hän minulle näytti alastonta naista?
Isä apotti teki ristinmerkin, oli vallan vanhurskaan pelon vallassa ja sanoi iskien kämmeniään yhteen:
— Mitäs sinä, mitäs sinä nyt, Herran nimessä! Mikä nainen? Se ei ole muuta kuin sinun unennäkösi, jota lihasi pirun kiusaamana on luonut! Voi—voi—voi! Ajattelehan toki, mistäs miesten luostariin olisi päässyt nainen!