Ja hän sanoi sen niin katkeralla äänellä, että se painui mieleeni, vaan vanhus, tuo kuoleman pelkääjä, vaikeni.
Koko matkan Lubnyiin saakka hän lohdutteli minua ja toisinaan ikävystyttikin! Paljon minä olen nähnyt sellaisia, jotka pakenevat kuolemaa ja piilottautuvat sen edestä vallan typerinä. Noita pelkureita on nuortenkin joukossa ja ne ovat vielä inhottavampia kuin vanhukset ja kaikki he ovat tietysti jumalattomia nylkyreitä. Heidän sielussansa on pimeää kuin savupiipussa ja aina siinä viheltää pelko, jopa hyvälläkin ilmalla. Heidän ajatuksensa ovat vanhojen pyhiinvaeltaja-akkain kaltaisia: he tallaavat maata, kulkevat, tietämättä mihin, tallaavat sokeina elämän polkua, muistavat Jumalan nimeä vaan eivät rakasta Häntä, eivätkä voi mitään tahtoa. Ainoastaan yksi seikka heitä huvittaa: he koettavat jakaa pelkonsa kaikille ihmisille, jotta ihmiset ottaisivat heitä, kerjäläisiä, vastaan ja olisivat heille ystävällisiä.
Vaan he eivät tule ihmisten luo ainoastaan mettä syömään, vaan vieläpä koettavat kaataa muittenkin sieluihin mätänevää myrkkyä omasta mädäntyneestä sielustaan. He ovat itserakkaita ja äärettömän hävyttömiä mitättömyydessään; he ovat niiden kerjäläisilkiöitten kaltaisia, jotka kirkkokulkueitten aikana istuvat tien vieressä ja paljastavat ihmisten edessä haavojaan, naarmujaan ja ilettäväisyyksiään, herättääkseen ihmisissä sääliä ja saadakseen niiltä sitten vaskikolikoita.
He kulkevat ja koettavat kaikkialle kylvää levottomuutensa mustia siemeniä, he huokaavat ja pyrkivät kuuntelemaan muitten huokauksia vastaukseksi, vaan heidän ympärillään nousee mahtava valli, vaatimattomain jumalanhakijain valli ja tuhatvärisenä palaa ihmisten suru.
Ja katsos sitäkin vähävenäläistä tyttöä, joka vanhukselle huomautti rahapussista. Hän on vaiti, hampaat yhteenkiristettyinä, tummanruskeat kasvonsa ovat suuttuneet ja silmissäkin näkyy terävä viha. Jos kysyt jotain, niin hän vastaa niin terävästi, ikäänkuin veitsellä leikkaisi.
— Sinä, rakas, älä pelkää minua, vaan kerro minulle surusi… — sanoin minä, — kenties sinun tulee helpompi olla!
— Mitä te tahdotte minusta?
— Enhän minä tahdo mitään, älä pelkää!
Hän kiivastui:
— Enhän minä pelkääkään, vaan minua ilettää!