— Olen.
— Koska? Jahah, — sitten se ei ollut siellä! Vaan minusta näytti, että minä sinun punasen tukkasi olisin nähnyt siellä. Huomattavat kasvot! Niin! Olenkos nähnyt sinut Solovetzkissa?
— Minä en ole ollut Solovetzkissa.
— Et ole ollut? Se on väärin se! Luostari on vanha ja hyvin kaunis.
Käy katsomassa!
— Niinpä et olekaan nähnyt minua! — sanoin minä ja tuntuu ikäänkuin loukkaavalta, että asianlaita on sillä tavalla.
— No mikä sitte! — huudahti hän. — Ennen en ole nähnyt, mutta nytpäs näen! Vaan silloin oli nähtävästi toinen siellä, joka oli sinun näköisesi. Eikö se ole sama?
Minä nauroin.
— Mitenkäs se sitten olisi sama?
— Miksi sitte ei?
— Vaan minähän olen minä ja toinen on toinen!