— Hyvääpä verta sinussa on, nähtävästi ei isäsi ole ollut tyhmä!
Minä kyselin:
— Missä hän on?
— Kukas sitä tietää?
— Onko hän talonpoika?
— Ainoastaan yhden seikan voi hänestä varmasti sanoa: hän oli mies. Vaan mitä tulee säätyyn, niin se on aivan tuntematonta. Kuitenkin: tuskin hän on talonpoika! Kasvoistasi ja ihostasi päättäen, luonteeseen katsomattakaan, olet nähtävästi herrasmiehestä kotosin.
Nämä hänen satunnaiset sanansa jäivät mieleeni eivätkä juuri saaneet hyvää aikaan. Kun minua koulussa sanottiin löytölapseksi niin suutuin ja huusin:
— Te olette talonpoikaiskakaroita, vaan minun isäni — on herra!…
Ja kovastipa minä pysyin siinä kiinni, — pitihän jollain tavalla puolustautua irvistelijöitä vastaan ja muuta puolustuskeinoa en keksinyt. Eivät ne pitäneet minusta yhtään ja alkoivatpa ärsyttääkin minua, vaan minä rupesin antamaan heille selkään. Olin vahva poika ja tappelin taitavasti. Jo alkoi kuulua valituksia, ihmiset sanoivat, isät ja äidit valittivat lukkarille:
— Kesytähän luoksesi eksynyttä!