Myöhemmin hajaantuivat lapset jonkun verran ja silloin sanoi Mihail minulle hiljaa:
— Ovatkos nämä ainoastaan työtä ja juoppoutta varten maailmassa? Jokaisessa niissä asuu elävä henki ja he voivat kiiruhtaa sen ajatuksen kasvamista, joka meidät vapauttaa epäilyksiemme vankeudesta. Vaan he astuvat tuohon samaan pimeään ja ahtaaseen uomaan, jossa sekavina virtaavat heidän isiensä elämän päivät. Heitä käsketään tekemään työtä ja heitä kielletään ajattelemasta. Useat heistä ja kenties kaikki alistuvat kuolettavan voiman alle ja alkavat palvella sitä. Maailman tuskan lähde on se, että ihmisen henki ei saa kasvaa vapaasti!
Hän puhui, vaan vieressämme käveli muutamia poikia jotka kuuntelivat häntä ja minua huvitti se huomaavaisuus! Mitä voivat nämä nuoret elämänidut ymmärtää hänen puheistansa? Muistelin omaa opettajaani: hän löi lapsia viivottimella päähän ja oli usein juovuksissa!
— Elämä on täynnä kauhua, — sanoi Mihail, — keskinäinen viha syö ihmisen hengenvoimat. Elämä on ruma! Vaan antakaa lapsille aikaa kasvaa vapaasti, älkää tehkö heistä työeläimiä, ja vapaina ja reippaina he valaisevat koko elämän teidän sisässänne ja ulkopuolella teitä sielun nuoren uljuuden kauniilla liekillä, lakkaamattoman toiminnan suurella kauneudella!
Meidän ympärillämme oli kaikkialla keltaisia päitä, sinisiä silmiä, punasia poskia, ikäänkuin eläviä kukkia tumman vihreässä havumetsässä, oli naurua ja iloisten lintusten, uuden elämän ennustajien sointuisia ääniä.
Ja kerran ahneus tallaa likaan koko tämän elävän kauneuden. Mitä järkeä siinä on? Syntyy rakas lapsi, iloiten kasvaa kaunis poika, ja kas sielläpä se aikaihmisenä kiroo haukkuu inhottavilla sanoilla, voivottelee katkerasti, lyö vaimoaan ja tukehuttaa tuskansa viinalla.
Ja ikäänkuin vastaten ajatuksiini, lausuu Mihail:
— He hävittävät kansan, elävän Jumalan, ainoan todellisen temppelin ja hävittäjät itse hukkuvat raunioitten alle, katselevat ilkityötään ja huutavat: kauheata! He kiitävät ympäri maailmaa ja ulvovat: missä on Jumala? Ja he itse ovat tappaneet sen.
Minä muistelin Joonaan puheita Venäjän kansan jakaantumisesta ja ajatukseni kulkivat helposti ja hauskasti Mihailin sanojen rinnalla. Vaan minä en käsittänyt miksi hän puhui niin hiljaa, ilman vihaa, ikäänkuin koko tämä vaikea elämä olisi jo eletty?
Maa hengitti lämpimästi ja hellästi juovuttavaa pihkan ja kukkien tuoksua. Linnut lentelivät ja lauloivat.