— Mikä kirje?
— En tiedä!
Minä katselin puitten takaa laaksoon, tehdas narisi, ikäänkuin olisi joku tukehuttanut voimakasta ihmistä. Näytti kuin kylän teillä ihmiset ajaisivat toisiaan takaa pimeydessä, ikäänkuin siellä tapeltaisi, kuorsattaisi vihasta, murrettaisi toistensa luita. Ivankin alkoi vähitellen laskeutua.
— Mihinkäs sinä?
— Kotiin.
— Vaan jos ne ottavat sinut kiinni?
— Minä en ole kauvan ollut mukana hommassa, minua luultavasti ei tiedetä, vaan joskin ottavat minut, mitäs siitä? Vankilassa ihmiset viisastuvat.
Yhtäkkiä joku kysyi minulta vallan selvästi ja äänekkäästi:
— Mitenkäs sinä Matvei, Jumalaa sinä et pelkää, vaan santarmeja pelkäät?
Minä katsoin Ivaniin. Hän seisoi ja katsoi ajatuksissaan alas.