* * * * *
Jumalanhakijoita on koko maailma täynnä, on niitä Suomessakin.
Sellaisia hiljaisia, syviä, miettiväisiä ihmisiä, jotka tahtovat oikeutta ja hyvää ja kärsivät siitä, että he itse eivät aina kykene menettelemään oikein ja hyvin, tahi sen mukaan kuin heille on opetettu.
Hiljasilla metsäseuduilla lienee ihmisiä, jotka ennen muinoin elivät, työskentelivät, maksoivat veronsa, kuolivat, uskoen vanhaan jumalaan ja taivaaseen kuoleman jälkeen. Nyt ovat taloudelliset olot muuttumaisillaan, ajat ovat tulleet levottomiksi, maailman elämä koskee metsäseutujen asukkaisiinkin, torppari pelkää häätöjä, mökkiläinen työttömyyttä. Jostain kaupungista ilmestyy ihmisiä, jotka sanovat, että työväki siellä on laittanut puolueen, joka tappelee työtätekevän kansan etujen vuoksi, joka tahtoo, että kaikki saisivat pitää torppansa, mökkinsä, että työväki tahtoo parempaa palkkaa, työtaakkaa vähennetyksi ja muita elinehtojaan parannetuiksi.
Hiljainen ihminen metsäseudulla tuntee, että nämä ihmiset ajavat sen etua, liittyy niihin joko saavuttaakseen itse etuja ja suojaa tahi helpottaakseen lastensa elämää, jotka maattomina kulkevat työtä hakemassa.
Ja elämä tulee helpommaksi, valoisammaksi.
Mutta mitenkäs on uskonnon laita?
Toiset siellä sanovat, että nämä uudet ihmiset, jotka tappelevat kansan puolesta, tahtovat hävittää jumalan ja uskonnon; ja mitä ihminen sitte muka tekee kuoleman sattuessa?
Lorua, — kyllä metsäseudun mieskin tuntee, että nämä uudet ihmiset täyttävät paljoa paremmin rakkauden ja oikeuden ja puhtauden käskyt, he auttavat toisiaan ei ainoastaan sanoilla vaan teoilla, auttavat häntäkin, paremminkin kuin niiden vanhojen ihmisten jumala sitä on tehnyt. Mutta kuitenkin. Täytyy ajatella loppuun saakka: mikä tulee kuolemani jälkeen, onko siellä jumala, onko taivas? Mihin minä menen?
Uudet ihmiset tahtovat laittaa taivaan maan päälle, tahtovat että kaikilla ihmisillä maan päällä olisi vielä parempi kuin tuolla pappien lupaamassa taivaassa. Tuntuu siltä kuin ei jumalaa eikä taivasta enää tarvittaisikaan…