— Miksi sinä, Matvei olet tullut niin synkäksi?
Minä en ollut koskaan kenenkään kanssa puhunut itsestäni, enkä ajatellut, enkä ollut tahtonut puhua, vaan tässä yhtäkkiä avautui sydämeni, tässä hänen edessänsä, kaikki haavani ja kipuni esitin. Minun häpeästäni hänen vanhempiensa takia ja irvistelyistä, joita kärsin, yksinäisyydestäni ja sieluni köyhyydestä ja hänen isästänsä, kaikki minä kerroin. Ei juuri siten, että minä olisin valittanut, vaan yksinkertaisesti näytin hänelle kaikki ajatukseni —, niitä oli paljon ja kaikki ne olivat — roskaa. Minua suorastaan loukkasi, että ne olivat roskaa.
— Mieluummin lähden luostariin, — sanoin minä. Hän tuli surulliseksi, painoi päänsä alas eikä vastannut minulle mitään. Hänen tuskansa miellytti minua, vaan hänen vaitiolonsa teki minut taas surulliseksi. Mutta parin, kolmen päivän päästä lausui hän minulle hiljaa:
— Se on turhaa, että sinä niin paljon panet huomiotasi ihmisiin; etkös näe, että jokainen elää itseään varten? Tietysti olet sinä nyt yksin maan päällä, vaan kun perustat itse itsellesi perheen etkä tule ketään tarvitsemaan, niin elät kuten kaikki, oman seinän takana omassa talossa. Vaan minun isääni älä sinä tuomitse; minä kyllä huomaan, miten kaikki vihaavat häntä, vaan minkä puolesta hän olisi huonompi muita, Sitä en käsitä? Missä on rakkautta?
Hänen sanansa lohduttivat minua. Minä tein aina kaikki yhtäkkiä, — ja niin tein tässäkin:
— Tulisitkos sinä minun vaimokseni? — kysyin minä. Hän kääntyi pois ja kuiskasi:
— Tulisin.
Niin oli asia päätetty. Seuraavana päivänä sanoin Titoville miten asia oli.
Hän hymyili, kohenteli viiksiään ja alkoi ristiinnaulata sieluani.
— Se on oikea tie sinulle, Matvei, että tulet pojakseni, luulen että se on Jumalan osottama, siitä en väittele vastaan! Sinä olet vakava, vaatimaton ja terve nuorukainen, rukoilet Jumalaa meidän edestämme ja kaikin puolin olet suorastaan aarre, sanon ilman imartelua! Vaan elääkseen hyvin, täytyy osata tehdä afäärejä, vaan toimintahalu juuri on sinulla heikko. Tämä on yksi asia. Toinen on se, että sinut parin vuoden päästä kutsutaan sotapalvelukseen ja sinun täytyy lähteä. Jos sinulla olisi rahoja säästössä noin 500 ruplaa, niin voisit ostaa itsesi vapaaksi sotapalveluksesta, kyllä minä sen laittaisin… Vaan ilman rahaa täytyy sinun lähteä ja sitten jää Olga, ei juuri aviovaimoksi eikä leskeksikään…