Jumalanhakija saapuu heidän luokseen kysymyksineen: "Missä on Jumala?
Mistä ihminen tulee, mihin menee?"
Ennen kaikkea karsitaan tuolta hakijalta pois käsitys hänen erityisestä "minästään", osotetaan, että sellaisia kuin hän on, miljooneja maailmassa, jotka joko katselevat kipuineen maailmaa jokainen omasta luolastaan ja itkeä nyyhkyttävät tämän onnettoman maailman takia, tahi jos niillä on tilaisuus, niin ratsastavat toisten selässä, nylkevät muita ihmisiä.
Ja kun jumalanhakija on mielestänsä tullut tavalliseksi joukkoihmiseksi, silloin saa hän vastauksia kysymyksiinsä ja saa niitä kahdelta eri taholta.
Työläisissä siinä tehtaassa erottautuu kaksi eri tyyppiä jotka antavat tavallaan eri vastauksia niihin kysymyksiin.
Setä Pjotr, voimakas, taisteluhaluinen seppä, joka kokonaan on kiinni köyhälistön taistelussa, ei tarvitse jumalia eikä sellaisia kysymyksiä ollenkaan:
"… Ei ole jumalia! Uskonto, kirkkoja muu sellainen on kuin synkkä metsä; se on synkkä metsä ja siinä asuu ryöväreitä! Petosta vaan kaikki!"
Hän on työläinen, joka luokkavaistonsa kautta on löytänyt tehtävänsä elämässä, joka elää vaistonsa kautta luokkansa elämää, taistelee itsetietoisesti sen edestä, ei erota itseänsä eikä omia etujaan luokkansa eduista ja elämästä. Hän ei ajattele kuolemaa, ei tunne sitä, ei välitä elämän alusta eikä lopusta, kuten nuori tanssijapari, poika ja tyttö, jotka yhdessä sopusointuisesti, voimakkaasti liikkuen nauttivat musiikista, liikunnasta, sulautumisesta toisiinsa, välittämättä, tietämättä, että heitä koskaan maailmassa odottaa kuolema tahi jonkinlainen onnettomuus. Hän vihaa jumalan nimeä ja käsitettä, eikä kärsi, että siitä ollenkaan puhutaan, se on niin täydellisesti vierasta hänen maailmankatsantokannalleen:
"Sinä, Mishka, olet siepannut päähäsi kirkollisia ajatuksia, ikäänkuin olisit varastanut kurkkuja vieraasta yrttitarhasta ja hämmennät tässä ihmisiä! Jos sanot, että työläiskansa on kutsuttu uusimaan elämää, niin uusi se, äläkä kerää tomusta sitä, minkä papit ovat pitäneet rikki ja heittäneet pois!"
Hänen kannaltaan se on oikein, hän on luokkatietoinen työmies, hän elää luokassaan. Jos hän kuolee, niin se on hänestä luokkaruumiin osan aineellisen muodon muuttamista, jotta koko luokka voisi elää, jatkaa elämäänsä ja taisteluansa ja hän muassa siinä; ikäänkuin ihminen leikkaa kyntensä pois ja kynsi putoaa multaan, josta ihmisen ruumis saa ravintonsa elämänsä jatkamiseksi, samaten kuolee työläinen, osa hänen luokkansa ruumiista, jotka hän itse, hänen koko ruumiinsa, koko luokkansa voisi elää. Työläinen ei kuole koskaan, koska sen luokka ei kuole. Hänen ja hänen luokkansa edut ovat samat, vaistomaisesti ovat taloudelliset olot yhdistäneet työläisen hänen luokkansa kanssa samaksi kokonaisuudeksi. Ja setä Pjotr köyhälistöluokan edustajana ei kaipaa jumalia eikä turhia kysymyksiä siitä, mistä ihminen tulee, mihin hän menee. Hän tietää ne, ei järkiperäisesti, vaan vaistomaisesti, hänen mielestään nämä kysymykset ovat järjettömiä.
Setä Pjotrin on ollut helppo saada sellainen maailmankatsantokanta. Hän on työmies, hänen taloudellinen asemansa on vaistomaisesti painanut hänen mieleensä sen, että hänen ja toveriensa edut ja elämä ovat yhteiset, samanlaiset. Mutta meidän ja Gorjkin jumalanhakija on kotosin pikkuporvarillisesta talonpoikaiskylästä, jossa vielä kaikki "minä" vaistot kukostavat. Hän on joutunut tuon kotipiirinsä ulkopuolelle, sentakia hän onkin ruvennut epäilemään ja hakemaan, mutta hänen taloudellinen asemansa ei selvitä hänelle suorastaan niitä kiusaavia elämän ja kuoleman kysymyksiä. Hän hakee tukea niillä kysymyksillä, koska hänellä ei ole tukea elämässä, koska hän on yksinäinen, sentakia hän hakee Jumalaa, tiedustelee mistä hän on tullut ja mihin pitäisi mennä.