Siis pääpaino tässä maailmassa on ihmisissä, eikä jumalassa.
Ja sitte kun maailma on opettanut Gorjkin jumalanhakijan katselemaan ihmisiä, tutkistelemaan niitä, niin löytää hän vaellusmatkallaan ihmisen, samanlaisen luokastaan ulospotkitun ihmisraukan, joka puolestaan on löytänyt jumalansa ja joka ilmaisee sen tällekin hakijalle.
"Kuka on jumalanrakentaja?" kyselee Matvei.
— Kansa se on! Lukematon maailman kansa! Suurempi marttyyri kuin kaikki ne, joita kirkko on pyhiksi tunnustanut! Kuolematon kansa… ja hän on kaikkien, niin entisten kuin nykyistenkin jumalien isä!
Ihmiskunta se on, joka on aina luonut jumalakäsitteensä sen mukaan kun se on tarvinnut niitä kehityksessään ja ihmiskunta se on, joka ne kerran hävittää, silloin kun se niitä enään ei tarvitse.
Matvei on jo nähnyt vaelluksensa aikana, että ihmiset itse muodostavat jumalansa ja nyt se lausutaan julki.
Kummallinen viha puhuu siitä vanhasta poispotkitusta papista, joka on tullut sosialidemokraatiksi ja taistelee salaista, vaan varmaa ja lakkaamatonta taistelua tuon jumalanluojan, kansan edestä! Hän vihaa tuota ihmisen yksinäistä, omia etujaan valvovaa "minää", joka on repeytynyt pois äidistään, kansasta, joka vapisee pelosta yksinäisyytensä takia ja joka turvatakseen itseään ja omaa hyvinvointiaan murhaa muita ja luo jumalia, jotta nämä palkitsisivat sitä jossain taivaassa, silloin kun elämä maailmassa tuottaa kärsimyksiä.
Ja tämä kulkuripappi jumaloi kansaa ja sen kärsimyksiä, siitä hänen vihiinsä yksilöllistä minää vastaan, joka on eronnut kansasta, jumalasta ja jumalanluojasta, on sortanut kansanjoukkoja, on luonut kaikki onnettomuudet maailmaan. Hän kertoo Matveille sorretun ihmiskunnan historiaa ja Venäjän kansan kohtaloita, mutta koska hän itse on voimakas taisteluluonne, joka kaikin elinvoiminensa tappelee tuota minäänsä vastaan, niin muodostuu hänen käsityksensä maailmasta ja sen kehityksestä vallan uudeksi uskonnoksi. Hän ei huomaa enää mitään siitä, miten paljon hyötyä tuo yksilöllinen minä on tuonut maailmaan. Hän vaan vihaa sitä, koska se nykyään on ihmiskunnan kehityksen tiellä, tuon jumaloidun kansan tiellä.
Matvei on ihan kuin huumauksessa, hän ei uskalla eikä kykene suostumaan tuohon uuteen oppiin, jonka hän jo kauvan on aavistanut. Pappi lähettää hänet erääseen tehtaaseen työläisten, uutten ihmisten luokse, näkemään omin silmin, että tosiaankin uusi ihmislaji on maailmassa muodostumaisillaan.
Mestarillisesti on Gorjki kuvannut Venäjän herääviä työläistyyppejä.