CLETO. Te kysytte vielä. Kuka muu saisi rakkauden kipinän minussa syttymään, paitsi te?
LEONCIA. Pyhä neitsyt, onkohan se mahdollista? (Kiekaillen.) Hyvä herra…
CLETO. Pelko ainoastaan on niin kauan sulkenut suuni, mutta viimein täytyi tuo saada hammasten takaa.
LEONCIA (seisaalle nousten ja virkeän tavalla itseänsä peiliin katsoen. Hiljaa.) Tämä muoto ihastuttaa vielä! Niin — se kelpaa vielä ihastuttamaan! (Ääneen.) Herra Sangredo… (Käy taas istumaan.)
CLETO. Te olette tunnustukseni kuullut, minä vartoon nyt tuomiotani teidän suustanne. —
LEONCIA. En tiedä, kuinka sydämmeni laita on, minä olen rakastettu, minä olen rakastettu!
CLETO. Niin kunnioittavalla … niin tulisella rakkaudella!
LEONCIA. Mutta kuinka se on mahdollista, että te, niin kauan avioliiton vastustajana…
CLETO. Minunkin aikani on tullut, kun Jumala sydämmeni hellytti.
Sangredon suku ei enään ole minuun loppuva.
LEONCIA. Toivotteko todesti sitä vielä?