MARIANA (hiljaa). Mutta niin pilkallisella äänellä!
FEDERICO (hiljaa). Eikös hän lyö vastaan jokaista meidän pyyntöämme? Tahtoisithan sinä kovin mielelläsi opetella ratsastamaan yhdessä minun kanssani. No, esitteleppäs tätä mielihaluasi hänelle, saatpa nähdä…
MARIANA. Äiti, minä katselin eilen, kuinka maaherran lapset tästä ohitse ratsastivat; se näytti aivan muhkealta; jos sinä antaisit meillekin luvan…
DOLORES. Äitiseni, lapset tahtoisivat kernaasti opetella ratsastamaan, tuo on hulluutta, eikö niin? mutta jos sinä siihen suostut…
LEONCIA. Hevosen selkäänkö istumaan, että joku päivä jalkanne poikki taittaisitte?
FEDERICO (hiljaa). Iso-äiti on tunnus-sanan lausunut, nyt toiset sitä hänen perässään jätkyttävät.
DOLORES. Hevosilla kulku, tyttäreni, on liian vaarallista; hevoisten on usein tapa lähteä vauhkoina kiitämään.
MARIANA (itku äänin). Federico, kärryjä hevoset tavallisesti vetävät.
FEDERICO. Se on tietty hupeloinen. (Hiljaa.) Ihan niinkuin anopitkin, he vetävät myöskin aina samoja kärryjä.
DOLORES. Mutta lapset, emme ole vielä iltarukoustamme pitäneet, tulkaat rukoushuoneeseen. Suvaitsetteko, Don Cleto? (Kaikki nousevat ylös, paitsi Federico.)