Vielä näette, ettei mikään ole niin kuoleman kaltaista kuin uni, mutta nukkuvien sielut osoittavat eniten jumalallista luontoaan; sillä kun ne ovat irralliset ja vapaat, näkevät ne paljon tulevaisuudessa tapahtuvaa. Tästä ymmärretään, millaisia ne ovat vastedes, kun ne kokonaan ovat irtautuneet ruumiin siteistä. Sentähden, päätti hän, jos asianlaita näin on, kunnioittakaa minua kuin jumalaa; mutta, jos sielu kuolee yhdessä ruumiin kanssa, niin säilyttäkää muistoni hurskaasti ja loukkaamatta peläten jumalia, jotka huoltavat ja hallitsevat koko tätä kaunista maailmaa! Täten puhui Kyros kuollessaan. Katselkaamme nyt omia esimerkkejämme, jos teitä haluttaa.
23. Ei kukaan saa minua siihen vakaumukseen. Scipio, että isäsi Paulus tahi molemmat isoisäsi Paulus ja Africanus tahi Africanuksen isä tahi setä tahi monet muut etevät miehet, joita minun ei tarvitse luetella, olisivat ryhtyneet niin suuriin jälkimaailman muistissa säilyviin yrityksiin, elleivät hengessään olisi nähneet jälkimaailman olevan heidän kanssaan yhteydessä. Vai luuletko, vähän kerskatakseni itsestäni vanhusten tapaan, että öin ja päivin, kotona ja sodassa olisin alistunut niin suuriin rasituksiin, jos olisin asettanut kunnialleni samat rajaviivat, kuin elämälläni on? Eikö olisi ollut paljoa parempaa viettää joutilasta ja rauhallista elämää ilman minkäänlaista vaivaa ja voimainponnistusta? Mutta ehdottomasti sieluni pyrki ylöspäin ja tähysteli siten aina jälkimaailmaa kohti, ikäänkuin se eläisi vasta elämästä erottuaan.
Ellei asianlaita olisi semmoinen, että sielut ovat kuolemattomia, ei tapahtuisi niin, että jokaisen sielu pyrkisi kuolemattomuuden kunniaan sitä enemmän, kuta jalompi hän on. Niinpä, kuta viisaampi joku on, sitä tyynemmin hän kuolee, ja kuta tyhmempi, sitä vastahakoisemmin. Eikö siis teidän mielestänne enemmän ja kauemmaksi näkevä sielu huomaa lähtevänsä parempiin oloihin, ja se sielu taas, jonka näköaisti on tylsempi, ei sitä huomaa? Minua puolestani viehättää halu nähdä isänne, joita olen kunnioittanut ja rakastanut, ja halajan tavata paitsi niitä, joita itse olen oppinut tuntemaan, myöskin ne, joista olen kuullut, lukenut sekä itsekin kirjoittanut. Ja mennessäni sinne ei kukaan helposti ole vetävä minua takaisin tahi uudestaan minua keittävä, niinkuin Pelias keitettiin. Ja jos joku jumala soisi minun uudelleen tulla lapseksi tästä ikätilastani sekä parkua kehdossa, niin vastustaisin sitä kovasti enkä todellakaan tahtoisi ikäänkuin kuljettuani kilparadan päähän tulla kutsutuksi takaisin sen alkuun.
Mitäpä on elämässä mukavaa? Eikö pikemmin siinä ole vain vaivaa? Olkoon vainenkin siinä jotain mukavaa, varmaan sillä sittenkin on kyllästyksensä tahi määränsä. Eihän minua haluta päivitellä elämää, niinkuin useat oppineetkin miehet ovat tehneet monesti, eikä minua kaduta elämäni, koska aina olen elänyt niin, etten luule syntyneeni turhaan. Elämästä poistun ikäänkuin majapaikasta enkä niinkuin varsinaisesta kodista. Luonto on näet antanut meille täällä vierasmajan siinä viivähtääksemme eikä asuaksemme ainiaan. Oi ihanaa päivää, jolloin lähden tuohon sielujen jumalalliseen yhteyteen ja piiriin sekä erkanen tästä hälinästä ja sekamelskasta! Lähden paitsi äsken mainitsemieni miesten luo myös oman Catoni luo; hän oli paras mies ja herttaisin poika, joka milloinkaan on syntynyt. Hänen ruumiinsa tosin minä poltin tuhaksi, vaikka hänen päinvastoin olisi pitänyt tehdä se minun ruumiilleni, mutta hänen sielunsa, joka ei jättänyt minua, vaan katseli puoleeni, on varmasti eronnut niihin seutuihin, jonne se käsitti minunkin täytyvän tulla. Tätä onnettomuuden kohtausta näytin kestävän lujamielisesti, mutta en siksi, että olisin ollut välinpitämätön siitä, vaan sentähden, että lohduttauduin ajatuksella, ettei eromme tulisi olemaan pitkällinen.
Tämän takia, Scipio, — sitähän sinä sanoit Laeliuksen kanssa tavallisesti ihmetteleväsi — vanhuus on minulle helppo eikä suinkaan rasittava, vaan lisäksi suloinenkin. Mutta, jos erehdyn luullessani ihmisten sieluja kuolemattomiksi, niin erehdyn mielelläni enkä tahdo, että tämä erehdys, josta iloitsen, riistetään minulta eläessäni. Jos taas kuoltuani, kuten muutamat pikkufilosofit arvelevat, en tuntisi mitään, niin en pelkääkään, että nuo filosofit kuoltuaan pilkkaisivat erehdystäni. Mutta, jos emme olisikaan kuolemattomia, on toki toivottavaa ihmiselle, että hän saa aikanaan sammua. Sillä luonto on elämälle pannut rajansa, samoinkuin kaikelle muulle. Vanhuus onkin elämän loppunäytös, aivan kuin se olisi näytelmä; siinä meidän tulee välttää uupumista, varsinkin jos kyllästys liittyy siihen.
Tämän verran minulla on ollut sanottavaa vanhuudesta. Jospa te pääsisitte tähän ikään, jotta voisitte kokemuksenne nojalla vahvistaa sen, minkä olette minulta kuulleet!
Selityksiä.
1. Ciceron käyttämät säkeet kuuluvat Qvintus Enniuksen (239-169 e.Kr.) "Vuosikirjat" (Annales)-nimiseen kuusimittaiseen runoteokseen. Siinä kohdassa, mistä säkeet ovat otetut, kerrotaan, kuinka roomalaisten ylipäällikkö Titus Qvinctius Flamininus taistellessaan Makedonian kuningasta Philipposta vastaan v. 198 oli joutunut vaikeaan asemaan, josta muudan paimen pelasti hänet tietä näyttämällä.
Titus Pomponius Atticus, Ciceron läheisin ystävä, oli roomalainen liike- ja rahamies, joka aina pysyi syrjässä valtiollisesta elämästä. Hänen lisänimensä Atticus (attikalainen) johtui hänen pitkällisestä oleskelustaan Ateenassa (87-65 e.Kr.).
Tithonos, Troian kuninkaan Laomedonin poika, sai puolisonsa Eos-jumalattaren pyynnöstä kuolemattomuuden. Kun hän vanhenemistaan vanheni, muutti Zeus hänet lopulta heinäsirkaksi.