Hautoja.
Enempää en jaksa…
21 maalisk. 1903.
Viime päivinä olen ollut kovin heikko. Luultiin minun jo kuolevan. Olen antanut Gretelle toisen avaimen siihen laatikkoon, jossa päiväkirjaani säilytän, kaikkien tapausten varalta. Olen ollut monta kertaa tukehtumaisillani. Pieni sisar pyyhki aina hikipisarat otsaltani ja kuiskasi korvaani hiljaa lempeitä, hurskaita lohdutussanoja. Useita niistä muistan vieläkin. Ne alinomaa palaavat mieleeni.
23 maalisk.
Julius ei antaisi minun kirjottaa. Se rasittaa minua liiaksi, hän sanoo. Mutta en minä sitä usko. Luulen voivani pian nousta tästä ja mennä ulos. Ulkoilma tekee minut kyllä aivan terveeksi. Minulla ei ole oikeastaan mitään muuta vaivaa kuin heikkous — alituinen väsymys — —
Olen saanut uuden aatteen. Kun olen parannut, perustan lastenkodin…
Julius on luvannut auttaa minua. Siitä tulee koti sairaille, heikoille, raajarikoille lapsille, jotka tarvitsevat paljon rakkautta. Tämä ajatus tuottaa minulle suurta iloa.
Kreivi oli täällä eilen, hän antaa siihen tarvittavan pääoman. Olen niin iloinen, nyt vihdoinkin — —
28 maalisk.