"En", sanoin minä; "kaikki ne ovat poissa, joita rakastan."
Ja vähän katkerasti lisäsin:
"Yksin Punaisen Hannunkin ovat häätäneet pois!"
"Mutta eihän rouva Alphonse kuitenkaan liene häijy?" arveli hän.
Vastasin, ett'ei hän ollut häijy eikä hyvä, ja että voisin lähteä hänen luotaan vähääkään surematta.
Samassa kuulin hra Alphonsen palaavien vaunujen ratinan ja nousin lähteäkseni.
Hän väistyi hiukan syrjään, antaakseen minulle tilaa, ja jäi yksin pensaikkoon.
Illalla minä käytin Adèlen satunnaista hyväntuulisuutta hyväkseni ja tiedustelin häneltä, tunsiko hän Hävinneen Kaalamon päivätyöläisiä. Hän sanoi niistä tuntevansa ainoastaan vanhimmat, sillä sen koommin kuin rouva Deslois oli leskeksi jäänyt eivät uudet pysyneet pitkää aikaa paikassaan.
Joku selittämätön arkuus esti minua mainitsemasta valkopuseroista miestä; ja Adèle lisäsi leukojansa käännellen:
"Onneksi on hänen vanhempi poikansa palannut kaupungista: päivä työläisten asema paranee."