"Olette siis yksinänne maailmassa?"
Minä vastasin vilkkaasti:
"Oi, en, minulla on sisar Marie-Aimée!"
Ja antamatta hänelle aikaa muuta kysellä, selitin, kuinka kiihkeästi minä sisarta rakastin ja kuinka kärsimättömänä odottelin hetkeä, jolloin saisin jälleen olla yhdessä hänen kanssaan.
Olin niin onnellinen saadessani puhua hänestä, ett'en ollenkaan pysähtynyt.
Kerroin hänen kauneudestaan ja viisaudestaan, jotka minusta tuntuivat olevan yläpuolella kaiken.
Mainitsin myöskin hänen murheestaan minun lähtöpäivänäni ja kuvailin hänen ilahtumistansa silloin kun tulemme kohtaamaan toisemme.
Minun puhuessani hän ei siirtänyt silmiänsä kasvoistani, mutta hänen katseensa näytti tähtäävän paljoa etäämmäksi.
Kotvan vaiti oltuani hän kysyi vielä:
"Ettekö sitte täällä ketään rakasta?"