"Olinhan minä viime kerralla ystävänne."

Tuo muisto suurensi suruani, ja minä vastasin lyhyesti:

"Te olette rouva Alphonsen veli."

Poistuin hänen luotansa enkä enää sittemmin uskaltanut palata pensastoon.

Hän palasi useasti Vanhaankaupunkiin.

Minä varoin häneen katsahtamastakaan, mutta hänen äänensä kuohutti aina syvästi mieltäni.

* * * * *

Punaisen Hannun lähdettyä en tiennyt miten kuluttaa aikaani messun jälkeen. Joka sunnuntai kävelin kunnas-talon ohi. Monasti pilkistelin ikkunaluukkujen raoista sisälle, ja kun sattumoilta löin otsani lautaan, narahti luukku niin oudosti, että kammostuneena hätkähdin taaksepäin.

Eräänä sunnuntaina huomasin, ett'ei ovessa ollutkaan lukkoa. Painoin sormellani säppiä, ja paikalla kimmahti ovi kumeasti auki.

En ollut odottanut sen avautuvan niin helposti, ja seisoskelin nyt siinä, aikoen sulkea sen jälleen, jatkaakseni kävelyäni. Mutta kun kolina oli tauonnut, ja aurinko paistoi huoneeseen häikäisevänä valosuunnikkaana, päätin minäkin mennä sisälle, jättäen oven auki.