Ainoastaan paksu Mélanie teki minulle pikku merkin ohi mennessään, ja minä astuin nuoren sisaren kanssa kamariin, jota yölamppu valaisi.
Kamarin jakoi iso valkea esirippu kahtia.
Nuori sisar käski minun istua tuolille, jonka hän nouti esiripun takaa, ja poistui puhumatta mitään.
Pian saapuivat paksu Mélanie ja Véronique Viisastelija vaihtamaan puhtaat makuuvaatteet pikku rautasänkyyn, jonka vieressä minä istuin.
Heidän lopetettuaan työnsä kääntyi minun puoleeni Véronique, joka oli kartellut katsettani, ja sanoi, että eipä olisi kukaan osannut uskoa minun tulevan takaisin. Hän huomautti sen niin halveksivasti, kuin olisi nuhdellut minua jostakin häpeällisestä.
Paksu Mélanie liitti kätensä leuan alle yhteen. Hän piti yhäti päätänsä kallellaan, kuten pikku tyttönäkin. Sydämellisesti hymyillen virkahti hän minulle:
"Minä olen kovasti hyvilläni, että lähetettiin keittiöpuolelle."
Sitte hän kepeästi taputti makuusijaa:
"Sinä saat minun sijani; minä se tässä olen nukkunut."
Hän osotti sormellaan esirippua ja jatkoi äänensä alentaen: