"Kaunosilmä avaa minulle portin."
Mutta ruumiini oli kuin ruhjottu; minusta tuntui niinkuin olisivat isot ja kovat kädet raskaasti laskeutuneet pääni päälle, ja aina palasivat samat sanat, kuin olisin ne ääneeni lausunut: "Kaunosilmä avaa minulle portin."
Mutta silloin kuulin vieressäni säälivän äänen sanovan:
"Minä pyydän teitä, Marie-Claire, älkäähän tuolla tavoin istuko lumessa!"
Kohotin pääni: edessäni seisoi ihan nuori nunna, jolla oli niin kauniit kasvot, ett'en muistanut niiden vertaista koskaan nähneeni.
Hän kumartui auttamaan minua jaloilleni, ja kun minun oli vaikea pysyä seisaallani, veti hän käsivarteni kainaloonsa, sanoen:
"Nojatkaa minuun."
Näin hänen nyt taluttavan minua keittiörakennusta kohti, jonka iso lasi-ovi oli kirkkaasti valaistu.
En enää ajatellut mitään. Hieno ja kova lumi pieksi terävästi kasvojani ja silmäluomiani kirveli kipeästi. Keittiöön tullessani tunsin ne kaksi nuorta tyttöä, jotka seisoivat ison nelikulmaisen lieden ääressä.
Ne olivat Véronique Viisastelija ja paksu Mélanie, ja ihan olin kuulevinani sisar Marie-Aiméen äänen lausumassa heidän nimiänsä.