Iltasin hän riisui hyvin joutuin ja oli kerrassaan onnellinen päästessään yöpuvussa sipsuttelemaan lattialla.
Hän sanoi hieman nyreissään:
"Alanhan minä tulla toimeen, mutta ensi aikoina raappi hilkka poskiani ja puku painoi olkapääni kumaraan."
Keväällä hän alkoi yskiä.
Se oli hiljaista, kuivaa yskää, joka kuului vain tuolloin tällöin.
Hänen pitkä ja solakka ruumiinsa näytti vielä hennommalta. Kaiken hyväntuulisuutensa hän edelleenkin säilytti; hän valitti vain, että puku kävi yhä painavammaksi.
Eräänä toukokuun yönä hän nukkui rauhattomasti ja uneksi ääneensä.
Olin lukenut kaiken yötä ja huomasin vasta yht'äkkiä, että aamu hämärsi. Sammutin yölampun ja yritin vielä vähän nukahtaakin.
Ollessani juuri uneen vaipumaisillani alkoi sisar Désirée puhella:
"Avatkaa ikkuna, tänään hän tulee!"