Kahdeksan päivää myöhemmin tuli Kaunosilmä keittiöön. Hän tuli ilmottamaan minulle, että minun piti valmistautua lähtemään vielä samana päivänä. Hänellä oli kourassaan kaksi kultarahaa, jotka hän laski lieden kulmalle vierekkäin; sormenpäällään niitä koskettaen sanoi hän:
"Johtajatar-äitimme antaa teille neljäkymmentä frangia."
En tahtonut poistua hyvästelemättä Colettea ja Ismérietä, jotka olin usein nähnyt nurmikon toisella puolella.
Mutta Mélanie vakuutti minulle, ett'eivät he tunteneet minua kohtaan muuta kuin halveksumista.
Colette ei käsittänyt miten minä en vielä ollut naimisissa, ja Ismérie ei voinut antaa minulle anteeksi, että rakastin sisar Marie-Aiméeta.
Mélanie saattoi minua portille asti.
Kulkiessani vanhan penkin ohi huomasin sen toisen jalan murtuneen, ja penkin toisesta päästään vaipuneen ruohikkoon.
Portilla kohtasin ankara-katseisen naisen. Mahtipontisesi sanoi hän minulle:
"Minä olen sisaresi."
En enään tuntenut häntä.