"Sitä kauheaa pikku elukkaa!"
Siitä asti hän ei ollut huomaavinaankaan Ismérietä eikä ottanut tämän hävyttömyyksiä kuuleviin korviinsa. Joka tapauksessa hän ankarasti kielsi meitä kanniskelemasta häntä seljässämme. Se ei kuitenkaan estänyt Ismérietâ kiipeämästä minun kimppuuni kuin apina. Minä en rohjennut irrottaa häntä, ja hiukan köyristyen annoin hänen asettua hartioilleni.
Niin kävi etenkin makuusuojaan noustessamme. Hänelle oli kovin vaikeata nousta ylös portaita; hän nauroi sitä itse, ja sanoi kiipeävänsä niinkuin kana.
Kun sisar Marie-Aimée aina kulki edellä, koetin minä pysytellä viimeisten joukossa. Joskus sattui hän äkkiä kääntymään, katsoakseen taakseen; silloin Ismérie ihmeteltävän nopeasti ja näppärästi solahti selkääni pitkin alas.
Sisar Marie-Aiméen katse aina hämmennytti minua hieman, eikä Ismérie kertaakaan ollut pitittelemättä:
"Näetkös, mikä pässinpää olet: taaskin olet joutunut kiinni."
Hänen ei ollut milloinkaan onnistunut kavuta Marie Renaudin selkään. Tämä torjui hänet aina luotansa, sanoen Ismérien kuluttavan ja tahrivan toiselta vaatteet.
* * * * *
Jos Ismérie oli suulas, niin eipä Marie Renaud puhunut nimeksikään.
Joka aamu hän auttoi minua vuoteeni tekemisessä; huolellisesti silitteli hän hursteja, tasottaakseen kaikki poimut. Hän epäsi itsepintaisesti minun apuni oman vuoteensa laittamisessa sillä verukkeella, että minä vain läjäisin hurstit ties miten. Minua aina hämmästytti nähdä, että hänen vuoteessansa ei aamuisin ylös noustaessa ollut pienintäkään epäjärjestystä.