Hän oli pyylevä ja käveli lonkkiansa heilutellen; ääni oli vihlova ja kuului kaiken muun ylitse.
Hän pyysi saada laulaa kappelissa, mutta kun hän ei tuntenut hengellisiä lauluja, niin sisar Marie-Aimée antoi minun toimekseni ohjata häntä niissä. Niinpä pääsi Marie Renaud taas harjailemaan ja laskostamaan vaatteitani kenenkään sitä näköjään huomaamatta. Hän oli siitä niin mielissään, että lahjotti minulle varmuusneulan, kiinnittääkseen sillä nenäliinani, jonka yhtämittaa hukkasin. Kaksi päivää sen jälkeen olin hukannut sekä nenäliinan että neulan.
Voi sitä nenäliinaa, millainen pelottava painajainen se minulle olikaan! Vielä nytkin sitä ajatellessani ahdistaa mieltäni. Vuodet läpeensä minä säännöllisesti hukkasin nenäliinan joka viikko.
Sisar Marie-Aiméella oli tapana antaa meille puhdas nenäliina likaisen sijalle, jonka me heitimme hänen eteensä maahan. Aina täytyi minun ajatella yksinomaan tätä hetkeä; silloin käänsin kaikki taskuni nurin, juoksin kuin hullu pitkin makuusuojia ja käytäviä alikertaa myöten, etsiskelin kaikkialta. Hyvä Jumala, jospa vain löytäisin nenäliinani!
Pyhän Neitsyeen kuvan sivuuttaessani minä liitin käteni hartaasti ristiin: "Ihmeitätekevä Äiti, suo minun löytää nenäliinani!"
Mutta minä en löytänyt. Punehtuneena, hengästyksissäni, hätääntyneenä palasin alakertaan, uskaltamatta ottaa sitä puhdastakaan nenäliinaa, jota minulle sisar Marie-Aimée ojensi.
Ansaitut nuhteet kaikuivat korvissani jo ennakolta. Milloin ei soimauksia kuulunut, silloin näin rypistyneen otsan ja suuttuneet silmät, jotka herkeämättä seurasivat minua kauvan aikaa jälkeenpäin. Olin niin häpeän musertama, että tuskin kykenin jalkojani nostamaan. Kävelin kuin puukuva, ruumistani liikuttamatta; ja kaikesta huolimatta hukkasin nenäliinani yhä uudestaan.
Madeleine silmäili minua teeskennellyllä säälillä eikä voinut olla sanomatta minulle joka kerta, että minun sietäisi saada kelpo kuritus.
Hän näytti olevan hyvin kiintynyt sisar Marie-Aiméehen, palveli häntä huomaavaisesti ja puhkesi pienimmästäkin moitteesta kyyneliin.
Hänellä oli oikeita itkunpurkauksia, joita sisar Marie-Aimée tyynnytteli taputtelemalla häntä poskelle. Silloin hän yhtähaavaa nauroi ja itki. Omituinen hartiain liike paljasti silloin hänen valkean kaulansa, ja siitä johtui hoitajatar Néron huomauttamaan, että hän muistutti kissaa.