"Minä tahdon saada sinusta täydellisen, kuuletko, täydellisen."
Eräänä päivänä hän luuli minun valehdelleen.
Meillä oli kolme lehmää. Monasti ne saivat laitumekseen erään niityn, jonka keskessä kasvoi jättiläismäinen kastanjapuu. Valkea lehmä oli vihainen, ja me pelkäsimme sitä, se kun jo oli ruhjonut erään pikku tytön.
Mainittuna päivänä näin molemmat punikit, ja ihan kastanjapuun alla kauniin mustan lehmän. Minä sanoin Ismérielle:
"Kas, valkea lehmä onkin vaihdettu pois, varmaankin siksi että se oli vihainen."
Ismérie oli huonolla tuulella ja alkoi torata, että minä aina tein pilaa muista, koettaen heille uskotella kaikenlaista hölynpölyä.
Minä osotin hänelle lehmää; hän intti sitä valkeaksi lehmäksemme, minä taasen väitin kiven kovaan, että lehmä oli musta.
Sisar Marie-Aimée sattui kuulemaan. Hän näytti kovin kiusautuneelta, sanoessaan:
"Kuinka voitkaan väittää, että tuo lehmä on musta?"
Samassa lehmä hiukan siirrähti. Nyt se näytti mustan ja valkean kirjavalta, ja minä käsitin, että kastanjapuun varjo oli vienyt minut harhaan. Tyhmistyin niin kerrassaan, ett'en tiennyt mitä vastata, miten selittää erehdykseni. Sisar Marie-Aimée ravisti minua rajusti.