"Mutta… ihanhan se on hirmumyrsky!"
Sisar Marie-Aimée käski nyt pikku tyttöjen vetäytyä suojan perälle. Hän avasi oven selkosen seljälleen, ja kissa pakeni kolmella hyppäyksellä.
* * * * *
Ehtoopäivällä minä olin ihmeissäni, kun iltamessua ei toimittanutkaan vanha pastorimme.
Uusi oli kookas ja vahva mies. Hän veisasi lujalla ja tempoilevalla äänellä. Kaiken iltaa puheltiin vain hänestä. Madeleinen mielestä hän oli kaunis mies, ja sisar Marie-Aimée kiitti hänen nuorekasta ääntänsä, vaikka sanat hän lausui niinkuin vanha ukko. Hän lisäsi vielä, että uusi pastori käveli joustavasti ja kauniisti.
Pari kolme päivää jälkeenpäin tuli hän meille käymään. Silloin huomasin, että hänellä oli valkeat hiukset, jotka soluivat kaulalle asti, ja että hänen silmänsä ja kulmakarvansa olivat hyvin mustat.
Hän pyysi saada nähdä niitä tyttöjä, jotka valmistausivat rippikouluun, ja tahtoi tietää kunkin nimen. Sisar Marie-Aimée vastasi minun puolestani. Hän pani kätensä pääni päälle ja sanoi:
"Tämä on sitte meidän Marie-Claire."
Ismérie läheni vuorostaan. Pastori silmäili häntä hyvin uteliaasti, käänsi hänet selin ja antoi hänen astua jonkun askeleen edessään. Hänestä oli Ismérie kolmivuotiaan lapsen kokoinen, ja kun hän kysyi sisar Marie-Aiméelta, oliko pienokainen älykäs, pyörähti Ismérie päin ja sanoi että hän on vähemmän tyhmä kuin toiset.
Pastori purskahti nauruun, ja minä huomasin, että hänen hampaansa olivat hyvin valkeat. Puhuessaan hän nytkähteli eteenpäin kuin tahtoen ottaa kiinni sanansa, jotka näyttivät kuin vahingossa pääsevän hänen huuliltaan.