Tämän kaiken piti tapahtua mitä salaisimmin.
Sovittiin että kumppanini Sophie otettaisiin joukkoomme suuren hartautensa tähden. Colette otti toimekseen puhutella muutamia hyväsydämisiä isompia tyttöjä.
Kahdessa päivässä oli kaikki järjestetty.
Coletten tuli paastota ja tehdä parannusta nuo yhdeksän päivää. Kymmenentenä, joka sattui sunnuntaiksi, kävisi hän Herran ehtoollisella kuten ainakin, nojaten keppiinsä ja jonkun meikäläisen käsivarteen. Sitte hän, ehtoollisleipä sydämessään, tekisi pyhän lupauksen kasvattaa lapsensa Pyhän Neitsyeen rakkaudessa. Lopuksi hän ojentautuisi ihan suoraksi ja kaijuttaisi mahtavalla äänellään Te Deum'in, johon me kuorona yhtyisimme.
Nuo yhdeksän päivää minä rukoilin niin palavasti, ett'en ollut koskaan ennen sillä tavalla rukoillut. Tavalliset rukouksemme tuntuivat minusta sisällyksettömiltä. Minä lausuilin Jumal'äidin litanioita, etsiskelin kaikkein kauneimmat ylistysvirret ja hoin herkeämättä:
"Idän tähti, paranna Colette."
Ensi kerralla olin niin kauvan aikaa polvillani, että sisar Marie-Aimée tuli minua torumaan.
Kukaan ei huomannut niitä pikku merkkejä, joita me vaihdoimme keskenämme, ja yhdeksänpäiväinen hartaudenharjotus päättyi tarkoin säilytettynä salaisuutena.
* * * * *
Colette oli aivan valju messuun tullessaan; poskipäät olivat vielä entistä terävämmät. Hän piti katseensa maahan luotuna, ja hänen silmäluomensa sinersivät.