Meistä kiirehti kaksi esille ja laahasi Colette poloisen hänen penkkiinsä asti.
Kuitenkin toivoin yhä vielä ja odotin messun loppuun asti Te Deum'ia.
Menin Coletten luo niin pian kuin pääsin.
Isommat tytöt olivat kerääntyneet hänen ympärilleen ja koettivat häntä lohduttaa, neuvoen häntä ainiaaksi antautumaan Jumalalle. Hän itki hiljaa, nyyhkimättä, pää hiukan kumarassa; kyyneleet putoilivat hänen käsilleen, joita hän piti ristiin puristettuina.
Minä polvistuin hänen eteensä, ja kun hän katsahti minuun, sanoin:
"Kenties voipi mennä naimisiin, vaikka on viallinenkin."
Coletten tapaus tuli pian tunnetuksi koko laitoksessa. Se sai kaikki alakuloisiksi, jonkavuoksi leikitkään eivät olleet meluisia. Ismérie luuli minulle ilmottavansa ihmeellisen uutisen, kertoessaan tapauksen.
Sophie-kumppanini sanoi minulle, että oli alistuttava Pyhän Neitsyeen tahtoon, koska hän tiesi paremmin kuin me, mikä Coletten onnelle oli parhainta.
* * * * *
Olisin mielelläni tahtonut tietää, oliko sisar Marie-Aiméelle kerrottu asiasta. Näin hänet vasta ehtoopäivällä, kävelytunnilla. Hän ei näyttänyt surulliselta; pikemmin olisi häntä voinut sanoa tyytyväiseksi. Hän ei ollut minusta vielä koskaan näyttänyt niin kauniilta. Hänen kasvonsa ihan säteilivät.