Kävelymatkalla huomasin hänen kulkevan niin joustavasti, kuin olisi jotakin ylentävää liikkunut hänen mielessään. En muistanut milloinkaan nähneeni häntä noin eloisana. Huntu liehahteli hiukan hartioilla, ja valkea hilkka ei kokonaan peittänyt kaulaa.
Hän ei ollenkaan ottanut meitä huomatakseen, ei katsellut mitään, ja kuitenkin tuntui, kuin olisi hän jotakin nähnyt. Tuolloin tällöin hän hymyili kuin sisäisen äänen puhuttelemana.
Illallisen jälkeen huomasin hänet istumassa eräällä vanhalla penkillä ison lehmuksen suojassa. Hra pastori istui hänen vieressään, selkä puunrunkoa vasten.
He näyttivät vakavilta.
Minä kuulin heidän puhelevan Colettesta, ja pysähdyin muutaman askeleen päähän heistä.
Sisar Marie-Aimée virkkoi, kuin kysymykseen vastaten:
"Niin, viidentoista vuoden ijässä."
Herra pastori huomautti:
"Viidentoista vuoden ijässä ei ole vielä kutsumusta."
En erottanut sisar Marie-Aiméen vastausta, mutta hra pastori pitkitti: