Vielä kauvan jälkeenpäin kertailin kuulemiani sanoja itsekseni, mutta en koskaan oikein kyennyt sovittamaan niitä Coletten juttuun.
* * * * *
Colette ei enää odottanut mitään ihmettä, voidakseen lähteä pois, mutta ei kuitenkaan voinut alistua siihen ajatukseen, että jäisi laitokseemme.
Nähdessään ikätoveriensa muuttavan pois, toisen toisensa jälkeen, alkoi hän kapinoida. Hän ei enää tahtonut käydä itseänsä ripittämässä eikä Herran ehtoollisella; messuun hän vain meni, kun kerran lauloi siellä ja rakasti soittoa.
Jäin usein häntä lohduttelemaan.
Hän selitti minulle, että avioliitto oli rakkautta.
* * * * *
Sisar Marie-Aimée, joka oli jonkun aikaa ollut kivulloinen, kääntyi kerrassaan sairaaksi.
Madeleine hoiteli häntä uhrautuvaisesti ja kohteli meitä niin ja näin. Minuun hän oli erikoisesti silmänsä iskenyt, ja aina kun näki minun kyllästyvän ompelemiseen, sanoi hän ylpeätä ilmettä tavotellen:
"Koska neitiä ei ompeleminen miellytä, niin sopiipa ottaa luuta käteensä."